Epoksin valu

Epoksi

Epoksia pystyy värjäämään moneen eri väriin ja siihen voi sekoittaa erilaisia hileitä, sekä helmiäisjauheita.  Hileistä ja helmiäisjauheista saa kauniin eläväisen tuotteen. Epoksin pystyy jättämään myös läpinäkyväksi, joka antaa mahdollisuuden lisätä valun sisälle esineitä esim. kalan selkärangan palasia. Epoksia voidaan käyttää myös huonekaluissa, koriste-esineissä ja koruissa.

Epoksin valaminen

Valaminen tapahtuu erilaisiin muotteihin, jotka voivat olla tehtyinä silikonista, muovista, vanerista, pahvista ja teipistä. Muotteina voi hyvin käyttää myös tyhjiä ja pestyjä jogurttipurkkeja, voi- tai margariinirasioita, sekä muita valmiita purkkeja. 

Jos valun sekaan laitetaan esine tai esineitä, ne kiinnitetään muottiin kuumaliimalla tai epoksilla. Tämä riippuu, siitä millaista tuotetta ollaan tekemässä. Esimerkiksi käpyjä ei voi liimata muottiin kiinni vaan niiden päälle pitää laittaa erillinen paino. Se estää käpyjen kellumisen epoksin pinnalla. Paino sahataan pois sitten kun epoksi on kuivunut. 

Epoksin sekoituksen jälkeen laitetaan seos alipaineastiaan ja annetaan seoksen olla alipaineessa noin kahdenkymmenen minuutin ajan. Tässä vaiheessa seoksesta lähtee pois kaikki ilmakuplat. Etenkin jos lisää jauheita seokseen niin tämä vaihe kannattaa tehdä. Kun valu on tehty ja tarkastettu että muotti ei vuoda, niin se laitetaan alipaineastiaan. Puolesta tunnista kolmeen tuntiin annan alipaine pumpun tehdä työtänsä ja imeä ilmaa pois valun sisältä. Aika riippuu siitä, mitä materiaalia valussa on. Itse pidän käpyjä pisimpään alipaineessa. 

Edellisen vaiheen jälkeen valu laitetaan paineastiaan muutaman baarin paineeseen, vajaaksi kahdeksi tunniksi. Tämä vaihe tehdään siksi, että saadaan epoksi menemään siihen pienimpäänkin rakoseen, mikä muotin sisältä löytyy. Jos epoksin sekaan on lisätty jauheita tai hileitä, niin paineastiassa olon jälkeen epoksia on sekoitettava muotissaan aika ajoin. Sekoitus estää, etteivät hileet tai jauheet laskeudu muotin pohjalle, vaan pysyvät tasaisesti joka puolella valua. 

Tähän mennessä olen itse, jo kokeillut valaa stabiloitua pahkaa, puuta, käpyjä, kalan selkärankaa, sarvea, metallilastuja, pähkinänkuoria, hammasta yms.  Puukon kahvoissa itse käytän enimmäkseen stabiloitua pahkaa ja käpyjä (Kts. stabilointi). Trofee puukoissa olen käyttänyt kahvamateriaalina värjättyyn epoksiseokseen valettua kalan selkärankaa ja stabiloitua pahkaa. 

Epoksi töissä on monia mahdollisuuksia ja rajana on vain sinun luovuutesi!

 

Yhteystiedot

Varustie 13
75530 NURMES, FINLAND
Ly: FI29720917

Gsm. 040 130 3468

Käsittelemme viestinne luottamuksella, ja olemme teihin pikaisesti yhteydessä. Lomakkeen lähettäminen on 100% turvallista, eikä se sido sinua mihinkään.

© Copyright 2019 Puukko ja Lahjapaja Sami Ahti | All rights reserved | Tietosuojaseloste

Suunnittelu ja toteutus